Voit olla varma että tuotteemme ovat tuoreita. Olemme aina pysyneet korkeassa laatutasossa. Ostamme päivittäin ekstralaadukkaita tuotteita.
Tuotteidemme hygieeninen laatu ja turvallisuus varmistetaan omavalvonnalla, joka pohjautuu lainsäädäntöön, viranomaisohjeisiin ja olemassa olevien vaarojen tunnistamiseen. Kylmäketjun seuranta alkaa jo tavaran lähtiessä tuottajalta ja jatkuu parhaalla mahdollisella tavalla aina asiakkaallemme asti.
Panostamme myös henkilökohtaiseen palveluun. Meille soittaessasi tiedät, että puhelimeen vastaa myyjä, eikä jonotusmusiikki.
Toimipaikkamme ihanteellinen sijainti aivan avomaaviljelyalueen keskellä on luonut meille pitkäaikaiset ja hyvät suhteet alueemme viljelijöihin. He toimittavat tuotteitaan varastollemme päivittäin. Olemme kuitenkin vain reilun kivenheiton päässä Helsingistä, joten päivällä leikatut varhaisvihannekset ehtivät asiakkaalle jo seuraavaksi aamuksi.
Asiakkaamme on päivä päivältä lähempänä tuottajia. Nykyaikainen tilauksenhallintajärjestelmämme toimii reaaliajassa myös tuottajiemme suuntaan. Näin tuotantoa saadaan ohjattua asiakkaidemme rytmin mukaan. Ilman turhia välikäsiä saamme tavaran toimitettua edullisemmin ja nopeammin.
Varastoltamme on puolen tunnin ajomatka Helsingin ydinkeskustaan. Jakelukuorma-automme hoitavat kuljetukset ripeästi asiakkaan kanssa suunnitellun aikataulun ja toimitusrytmin mukaisesti. Kaikki automme on tarkoitettu viileä- ja/tai pakkaskuljetuksiin ja täyttävät FRA/FNA-luokitukset.